rytmissä

Tahti elämiseen on pikkuhiljaa asettunut, neljän päivän työviikko osui ihan hyvin näin "lomalta" palatessa. Poikaa on kuskattu harrastuksiin normaaliin tapaan ja olen vähitellen oppinut, että ihan joka hetki ei tarvi olla varpaillaan.

Aluksi jotenkin tunnuin odottavan että poika lyyhistyy kesken jalkapalloharjoitusten tai uuvahtaa kesken uimisen. Mutta eihän se ihan noin mene. Sama vauhti on päällä edelleen, kunhan muistaa välillä tankata.

Toki edelleen tulee tarkasteltua kelloa ja mitetittyä, että oliko taas joku välipala/ruoka-aika, pitikö pistää insuliinia, mutta vähemmän kuin ennen. Asiat tahtovat mennä uomiinsa. Kasviksia tulee ostettua kaupasta enemmän, tuoteselosteita luettua ja, uskomatonta, olen pikkuhiljaa siirtymässä sokerittomaan kolaan.

Annoin muuten periksi, loin twitter -tilin, naamakirjaan en vieläkään ole viitsinyt.

[#0x2b7 | /dev/log | jtt :: la 11-04-2009 15:10 / @549.25 ]

Muutos

Aika lailla pari viikkoa sitten lähdin käyttämään vanhinta poikaa lääkärillä. Poika oli jotenkin nuutunut, väsynyt, laihtunutkin. Ramppasi jatkuvasti vessassa ja oli koko ajan janoinen. Siispä lääkärikeskukseen tutulle lääkärille. Oli torstai.

Ensimmäiseksi oireiden kuvailun jälkeen lääkäri kysyi että "onko suvussa diabetestä?". Ei ole. Labraan verikokeisiin, kun verensokeri oli otettu, kysyi sairaanhoitaja "Onko suvussa diabetestä?". Kunhan tulokset labrasta tulivat lääkärille, kirjoitti hän lähetteen sairaalaan ja kehoitti varautumaan pitempään oleskeluun.

Tyypin I diabetes, se oli selvää heti kun sairaalassa käytiin paperit läpi. Sitten oltiinkin osastolla. Seuraavan viikon aikana opeteltiin mittaamaan verensokeri, tulkitsemaan sitä, pistämään insuliinia, laskemaan hiilihydraatteja. Puhuttiin ruokavaliosta, liikunnasta, siitä mitä oikeastaan diabetes on. Harjoiteltiin elämisen rytmiä uusiksi. Sitten oltiinkin kotona, kotilomalla. Oli perjantai.

Viikonlopun sujuttua ilman suuria ongelmia meidät kotiutettiin. Nyt on kotona harjoiteltu arkea, olen ollut pari viikkoa pois töistä ja Veeti taitaa olla valmis päiväkotiin. Sielläkin on edessä uuden opettelu, henkilökunnalla. Pian on maanantai.

Edelleenkin ihmettelen sitä miten tyynesti poika on tähän kaikkeen suhtautunut, pistämistä ei ole vastustanut kertaakan ja muistaa huomauttaa pikaista paranemista toivottaville että "en minä tästä parane koskaan". Sen kuuleminen aina vähän täräyttää.

[#0x2b6 | /dev/log | jtt :: ke 01-04-2009 23:34 / @898.78 ]

Laskin

Firman finanssiosastolla käydessä huomio kiinnittyi pöydällä olleeseen vekottimeen. Kyseessä oli laskukone, jossa oli ihan oma sähköjohto ja jonka varusteluun kuului kuittinauha. Sellainen paperinen. Hämmästelin. Vähän niinkuin olisi nähnyt kirjoituskoneen.

Jos tarvin laskinta työhommissa, niin yleensä käytän jotain lukuisista tietokoneen laskinohjelmista. Työpöydällä (siis sillä fyysisellä) on tosin vanha TI-85, en oikein tiedä miksi olen sen joskus töihin tuonut. Jos kotona iskee äkillinen tarve laskea jotain ja tietokone ei ole riittävän lähellä, niin yleensä käytän kännykän laskinta. Omistan muuten laskutikunkin, mutta tunnustan, että en osaa käyttää sitä.

Loppujen lopuksi aika harvoin on käyttöä töissä millekkään laskimelle (unohdetaan hetkeksi se, että tietokone on vain nopea laskin), suurin osa laskimen käytöstä on heksalukujen muuttamista desimaaleiksi tai luvun muuttamista binääriksi, jotta näkisi ykkösbittien paikat.

Opiskeluaikoinakaan laskinta ei juurikaan tarvittu, sellaiset vehkeet leimattiin fyysikoiden ja teekkarien laitteiksi. Ei laskimilla lauseita todisteltu, paperin ja kynän pitäisi riittää. Olen siis vieroittunut laskimista jo taannoin.

[#0x2b5 | /dev/log | jtt :: to 19-02-2009 13:34 / @523.81 ]

Poistot

Siivoilin viikonloppuna kirjahyllyä, se kun tuntui käyvän osin liian pieneksi. Ensiksi saivat lähteä lehdet. Jossain vaiheessa ajattelin säästää suomen kuvalehtiä, että voisi sitten vuosikymmenen, kahden jälkeen lueskella. Kaivoin hyllyn uumenista useita vuosikertoja ja tulin siihen tulokseen, että lehtien säilyttäminen on mahdottoman paljon vaikeampaa kuin vaikkapa sähköpostien ja digikuvien, kun tallennustila biteille on naurettavan halpaa verrattuna fyysisiin esineisiin. Kierrätykseen.

Sitten kaivoin esiin kasan vuosituhannen alun Wired ja Linux Journal -lehtiä. Nehän ovat jo teknologia -ajassa ikivanhoja. Mielenkiintoisiakin juttuja ja tietenkin pieleen menneitä arvauksia tulevasta. Mutta kun ei ole aikaa lukea eikä tiloja säilyttää. Kierrätykseen.

Ja sitten tietenkin kasa kirjoja. Sellaisia jotka olen joskus lukenut, mutta en aio lukea uudelleen, Follettia, Tom Clancyn Op Centeriä, Ilkka Remestä jne. Kirjoja kohtaan minulla ei ole samanlaista sidettä kuin äänilevyjä. En voi kuvitellakkaan heittäväni pois edes niitä 90 -luvun disco maxisinglejä joita en varmaan tule kovin usein kuuntelemaan. Kirjat, jotka ovat mielenkiinnottomia eivät samaa ansaitse. Kierrätykseen.

Nyt rojut ovat läjässä lattialla. Pitäisi yrittää, jos jonnekkiin divariin vaikka saisi heitettyä. Saa tulla hakemaankin jos kiinnostaa.

[#0x2b4 | /dev/log | jtt :: ma 16-02-2009 11:16 / @428.41 ]

Hetki 

(84)$ date +%s
1234567890

Vähän aikaa sitten UNIXeissa ajan mittaamiseen käytettävä kello, joka laskee sekunteja ajasta 01.01.1970, saavutti yhden maagisen rajapyykin. Maailma ei tuhoutunut.

Anteeksi häiriö, taidan suoria nukkumaan.

[#0x2b3 | /dev/log | jtt :: la 14-02-2009 01:38 / @27.01 ]

Tiivistelmä

Viime aikoina on pitänyt kiirettä. Ei niinkään töissä, vaan Elämässä(tm). Isohko projekti päällä, josta enemmän myöhemmin. Kun ei ole kauhean hyvä suunnittelemaan asioita eteenpäin vaan pikemminkin elää päivän, tai viikon, kerrallaan on välillä opeteltava suunnittelemaan, aikatauluttamaan.

Siirryin tässä taannoin käyttämään Googlen reader -palvelua RSS -syötteiden seuraamiseen. Se tuntui olevan ainoa tapa pitää luetut ja lukemattomat jutut synkronisoituna kun käytössä on useampi kone. Ihan toimivan tuntuinen palveluhan tuo.

Mnisteri Lindenin suustaan päästämät sammakot työnantajan oikeudesta vaatia työntekijää riisuuntumaan ovat aikaansaaneet keskustelua. Tätähän ministeri halusikin, eikö? Valitettavasti Lex Nokian läpimenoon tälläkään keskustelulla ei liene vaikutusta.

Töissä harrastetaan kulttuuria, ensinnäkin on Lego Millennium Falcon, jonka rakentaminen on syrjäyttänyt Tekkenin pelaamisen ajatusten nollaamisvälineenä. Lapsetkin kärttävät päästä käymään työpaikalla. Tänään mennään vielä porukalla tutustumaan vasta uudelleenavattun Oulun taidemuseon tarjontaan. Siitä saakin hyvän startin viikonlopun vietolle.

[#0x2b2 | /dev/log | jtt :: pe 13-02-2009 09:53 / @370.14 ]

Jalanjälki

Tänään oli esillä tieto, että parin google -haun tekeminen tuottaa saman verran hiilidioksidia kuin teeveden lämmittäminen kupillista varten. Aika paljon siis. Google tietenkin antoi vastineen hyvin pian.

Täytyy myöntää, että en ole ajatellut asiaa juurikaan. Nyt haluan tietää paljonko hiilidioksidia syntyy, kun julkaistaan yksi jaiku, tai päivitetään status sosiaaliseen verkostoitumispalveluun. Entä paljonko päästöjä syntyy, kun maikkarin netti imee mainoksineen viimeisimmänkin tehonrippeen jo alitehoiseksi jääneestä prosessorista.

Tämä blogi se vasta kallis on, noin ympäristönäkökulmasta. Sivustoa tarjoaa palvelin, joka päivästä toiseen on tuossa viereisessä kaapissa tekemättä juuri mitään, tarjoaa muutaman sivulatauksen päivässä, välittää jokusen sähköpostin ja jakaa muutamia tiedostoja. Puhumattakaan siitä että sen vieressä lötköttää toinen kone, jonka ainoana tehtävänä on välittää ja suodattaa bittejä ison internetin ja kotiverkon välillä. Kolmas kone on päällä, kun sillä tehdään tämäkin postaus. Ja kirjoittaja syö lihaa. Lukemalla tätä vaikutat aika lailla ilmaston lämpenemiseen.

[#0x2b1 | /dev/log | jtt :: ti 13-01-2009 00:17 / @970.31 ]