Lapsilla perjantaina pientä lämpöä, päätettiin jäädä kotiin parantelemaan. Aika pian selvisi, että pieni lämpö ei juurikaan vauhtia hidastanut. Korvasin perjantaita menemällä lauantaina iltasella töihin. Tuottavuus oli hiljaisessa konttorissa huipussaan, sain kuuden tunnin aikana varsin hyvin tehtyä. Puolilta öin ei enää auttanut battery tai espresso, alkoi ote herpaantua.

Voisin tottua työskentelemään "iltavuoroa", tehdä tunnit vaikka 16-24. Silloin tuntuu olevan tuottavuus parhaimmillaan. Aamulla tuntuu usein menevän aikaa käynnistymiseen, eikä iltasella osaa laittaa aikaisin nukkumaan. Perhe-elämään, tuollainen iltapainotteinen työaika ei tosin oikein sovi.

Talvi on vihdoin tullut, lunta ja pakkasta on jo. Sen verran, että kohta voi palata päiväjärjestykseen ja ruveta purnaamaan kylmyydestä ja lumesta.

Pojat ovat vaihteeksi innostuneet leikkimään turtles -hahmoilla. Välillä jopa sovussa keskenäänkin, se on jo jotain. Moiseen touhuun pitää kannustaa. Oma-aloitteisuus on muutenkin jo ihaltavaa, jossain määrin tosin raskasta kun kiipeillään pitkin keittiön tasoja purkkaa hakemaan tai yritetään kaataa täysinäisestä mehukannusta lasillista ja päädytään pesemään lattiaa mehulla.

Just nyt soi: John Mayall : Who's next, Who's now

Joskus välillä aloittaminen on vaikeaa. Tiedän jo mitä pitää tehdä. Suunnitelmat ovat selvät, samoin vaatimukset. Nyt pitäisi puristaa toteutus.

Sen sijaan katsoo vielä kerran RSS -virrat, tarkastaa sähköpostit. Haastaa työkaverin pikaiseen tekken -matsiin. Tappiosta pettyneenä takaisin työpisteelle, kah, kohtahan on lounasaika.

Pitää ottaa itseä niskasta kiinni, aina ei auta odottaa inspiraatiota. Kyllä se siitä lähtee. Niinhän sitä luulisi.

Lauantaiaamuisin keitetään kahvit vastajauhetuista bolivialaisista luomupavuista. Lauantaiaamuisin näytetään lapsille tv:stä lastenohjelmia, hörpitään kaffia ja luetaan lehteä (nyt kun se taas tulee), kiireettä. Aamun rutiinien päälle vielä uimahalliin uimaan, tai oikeastaan laskemaan vesiliukumäkeen. Päälle yongshi -lounas kiinalaisessa ja iltapäiväksi kotiin. Luistelureissu peruttiin pakkasen takia.

Sunnuntaina siivotaan, pakkaseen matot ja petivaatteet tuulettumaan. Sunnuntaina nautitaan annos suomenruotsalaista leppoisuutta. Lapset leikkivät, vauhti kasvoi kohti väistämätöntä, sitten rauhoiteltiin. Termodynamiikan lait toimivat lastenhuoneessa, joka jokaisen siivousyrityksen jälkeen suuntasi kohti epäjärjestystä kiihtyvällä vauhdilla.

Illaksi koneen ääreen. Mielessä on taas uusi koodausprojekti. Viritin versionhallinnan, svntrackin ja eclipsen (kyllä! Javalla. Perverssiä? Tiedän). Nyt puuttuu enää toteutus.

Törmäsin jostain tälle sivustolle: Apollo Lunar surface journal.

Järjetön määrä (nippeli-)tietoa Apollo -ohjelman lennoista. Vaikkapa ensimmäisen kuuhun laskeutumisen vaiheet ja se mitä radiosta kuuluu (lisäksi tietenkin mp3-pätkiä, ja videota myös). Vähän lukemista tylsiksi hetkiksi, kun tuntuu että koodista ei tule mitään.

Tässä vaiheessa sitä on jo tottunut olemaan reagoimatta illalla lastenhuoneesta kuuluviin ääniin ennekuin tietty kynnys ylittyy. Pienistä ininöistä ei kannata välittää, kun ajoittaa reagoimisen oikein selviää pienellä pään silittämisellä ja peiton kohentamisella. Toisinaan pitää taluttaa uninen sankari takaisin sänkyyn, joskus vessan kautta.

Kesken Mythbustersin havahduin vähän oudompaan ääneen. Lastenhuoneesta kuului naurua, sellaista pientä joka kasvoi pikkuhiljaa sellaiseksi jota vain lapsi nauraa kun oikein tosissaan naurattaa, sydämen pohjasta. Ei siinä oikein voinut pystellä itsekkään nauramatta, sen verran tarttuvaa oli.

Meillä oli aikanaan yhdessä työpaikassa sanonta, että "Kevät ja YT:t tulee". Näyttäisi olevan kevät aikaisessa tänä vuonna. Ei, nykyisessä paikassa ei ole sellaista ilmassa, mutta uutisten mukaan tälläkin viikolla monessa kodissa mietitään että millä ne lainat maksellaan. Perlos, Jutron ja Sanmina-SCI. Erään kuuluisan puhuvan koiran sanoin "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä". Veikkaan, että kevään merkit eivät jää tähän.

Ei se työnteko neuvottelujen aikaan mitään herkkua ole, vaikka kuinka toisteltaisiin, että "Ei koske meitä". Kunnes sitten lopulta koskee. Omassa tapauksessa kävi kuitenkin niin hyvin, että osoitettiin toinen paikka johon sopi kamppeensa kantaa. Haluaisin ajatella että työnantajan solidaarisuudesta, vaikka todellisuudessa kai minimoitiin huono PR.

Konttorilla tarjottiin vielä mattimyöhäisille mahdollisuutta tilata tälle vuodelle kalenteria. Silmäilin esitteitä hetken aikaa, mutta eipä sieltä oikein tahtonut löytyä sopivaa. PDA:n kalenteri riittää vallan hyvin niiden vähäisten tapaamisien pitämiseen muistissa.

Sen sijaan tarvetta olisi muistikirjalle, siihen ei PDA taivu. Sellaiselle, johon olisi hyvä raapustella satunnaisia muistiinpanoja koodauksen ohessa ja satunnaisia huomioita palavereista, sellaisia joita ei sähköisistä pöytäkirjoista löydä (tai piirrellä kukkia kun kaikki kahvit on juotu ja aikaa pitää tappaa). Käyttökelpoisen muistikirjan speksi ei kovin pitkä ole:

• Kovakantinen, voi kirjoittaa seisoskellessa ilman, että pitää etsiä tasaista alustaa
• Sidottu
• A5 -koko, A4 on liian suuri, A5 -kokoista jaksaa kantaa mukana.
• Vaakaviivoitus, on helpompi täyttää "siististi" (ruudutettukin käy).

Kiikutin vaatimukset konttoritarvikkeista vastaavalle ja nyt odottelen konttoritarvikekaapin luona.

Päiväkodissa oli tänään kuulemma uudelleennäytelty Autot -elokuvan kohtauksia pikkuautoilla. Vuorosanatkin olivat menneet aikalailla oikein. Tuota elokuvaa onkin katsottu muutaman kerran. Ilmeisesti oli päästy sopuun siitä, kuka saa olla Salama ja kuka joutuu olemaan Jasu Juntti, sehän ei aina ole ihan helppoa.

Kotona mennään sitten niin kuin Olipa kerran elämässä, välillä ollaan bakteereja, välillä valkosoluja. Sujahdetaan verisuonia pitkin ja piipahdetaan välillä sydämessä tai aivoissa.

Sain viikonloppuna kutsun saapua syömään hirven vasan sydäntä. Minut on jo käännytetty nauttimaan tuoreesta maksasta, siitähän ei ole pitkä askel sydämeen. Silti, olen hieman ennakkoluuloinen. Kieleen ja munuaisiin vedän kuitenkin rajan.

Aika yksinäisiltä näyttivät varaston seinään nojaavat sukset ja rattikelkat vesisateessa tänä aamuna. Maa oli jo muuttunut luistinradaksi, märäksi sellaiseksi. Lapsilla näyttää välillä olevan hämmästyttävä taito juosta liukkaalla alustalla ja pysyä pystyssä. Minulla matka parkkipaikalta konttorille oli aika hidas ja varovainen.

Tarhaa kohti ajaessa mietiskelin, että entä jos tällaiset talvet ovat ainoita joita pojat tulevat muistamaan. Tarinat isoista hangista, yli kahdenkymmenen asteen pakkasista ja valkoisista jouluista painuvat nostalgiaa -osastolle. Jotain mitä isä ja äiti muistelevat ajaessaan autoa vesisateisena Tammikuuna. Päiväkodin ovessa oli lappu, jossa muistutettiin ottamaan lapsille kuravaatteet mukaan.

Otimme harppauksen kohti tulevaisuutta siirtymällä television suhteen digiaikaan. Nyt voi vanhojen tuttujen kanavien lisäksi tuijotella mobiilipelejä, jee. Televisiokin päivittyi vähän raamikkaampaan, kuvaputkelliseen, kun halvalla sai. Uskon, että hajoamisen oireita esitellyt vanha telkkari tulee pitämää pintansa ja toimimaan vielä pitkään, nyt kun saisi hajota rauhassa. Selviteltiin myös antenni johtohelvettiä, mielikuvituksellisia haaroittimia ja sen sellaisia. Loppujen lopuksi kaapeloinnista tuli varsin siistiä ja toimivaa.

Kaiken säädön jälkeen paljastui, että kun digiboksin kaukosäätimestä painoi nappia, niin siihen reagoi myös DVD -soitin. Eli kun vaihtoi kanavaa, niin satunnaisesti avautui myös DVD -soittimen levykelkka tai vaihtoehtoisesti lähti esittämään elokuvaa. Riemua.

Kun eilen illalla vihdoin maltoin töistä lähteä oli auto peittynyt paksuun lumipeitteeseen. Kotona oli pihalla jo lunta sen verran että olisi voinut lumitöitä tehdä, jos olisi jaksanut. Tänään aamulla olisin jaksanut, mutta vesisateet olivat tehneet senkin työn jo miltei valmiiksi. Uusia lumisateita odotellessa.

Lomat on vietetty. Joulun välipäivät menivät joulupukin tuomisia ihmetellessä, legoja rakennellessa ja "Olipa kerran ihminen" -boxia katsellessa. Ilmat ovat estäneet lapsia kokeilemasa uusia suksia ja luistimia, muutenkin ulkoilu on hankalaa kun on märkää, liukasta ja toisaalta liian vähälumista mäenlaskuun mutta hiekkalaatikko on jo jäässä. Strömsö -hehkutus ei ollut ilmeisesti mennyt pukin pikku apulaisilta ohi korvien, kun pukinkontista paljastui ohjeman parhaista paloista kasattu kirja. En kuitenkaan ole vielä puutyöverstasta pystyttämässä.

Harvemmin on uutta vuotta vastaanotettu tihkusateessa. Uuden vuoden vastaanotto meni kuitenkin leppoisasti lasten painuttua unten maille ristiseiskaa pelaten tuttavien mökillä. Lapsille tarjolla oli elämyksiä moottorikelkka-ajelusta (sen verran oli lunta, tosin vesisade sitä rankasti verotti) jäätävässä tihkusateessa ja tuulessa pissaamiseen.

Kuten aina, loma loppui liian aikasin. Nyt pitäisi olla hyvin levänneennä ja virkeänä töissä. Intoa täynnä. Eiköhän se tästä.

Onhan muuten hankalaa yrittää ostaa kuvaputkitelevisiota. Suurin osa kaupoista myy ei-oota ja joissain myyjät virnuilevat vanhentuneesta tekniikasta. Tökitään vähän miehisyyden ytimeen. Että ostat sitten vanhaa tekniikkaa, veliseni, siitä puuttuu ainakin nämä kolmi- ja nelikirjaimiset lyhenteet.