Lokakuussa 2006 Linuxiin yhtä tiedostojärjestelmää kehittänyt Hans Reiser pidätettiin epäiltynä vaimonsa murhasta. Pariskunta oli eroamassa ja keskellä huoltajuuskamppailua. Vaimo oli ilmoitettu kadonneeksi saman vuoden syyskuussa ja hänet oli viimeksi nähty tuomassa lapsia miehensä luo.
Wiredissä on artikkeli Hans Reiserista ja murhasyytteistä. Oikeudenkäynti Reiseriä vastaan alkoi viime syksynä, Threat Level -blogista voi seurata oikeudenkäynnin etenemistä.
Elossa ja vauhdissa vaikka kirjoitustaajuudesta voisi muuta päätellä.
Joulut ja uudet vuodet vietettiin, rauhassa. Töihin paluu tapahtui ajallaan ja arjen rutiinit ovat taas ottaneet vallan.
Pitkähkön odotuksen jälkeen lunta on saatu maahan, jopa sen verran että pihalla on traktorin tekemiä kasoja. Niihin sopii rakennella linnoja ja tunneleita. Pitää hyvin lämpimänä kun kaivaa käytävää jälkikasvun temmeltää.
Talviurheilulajeista hiihto on saanut osakseen suosiota. Itse harrastettuna, ei niinkään televisioista seurattuna. Pitäisi jaksaa myös jäälle, lähellä olisi kenttä, sen kuin vain menisi.
Uimakoulukin alkoi taas tauon jälkeen. Isomman opetellessa katselin altaalla kun pienempi meni liukumäkeä vielä yhden kerran. Muutaman viikon päästä pelaillaan jalkapalloakin. Saa liikkua.