Aika on lentänyt. Ikäänkuin olisi ollut hoppu, viimeiset pari viikkoa ovat olleet matalalentoa. Jossain välissä oli viikonloppukin, tosin taisin olla parina yönä töissä paikkailemassa kun olin hoitamassa nuorempaa flunssaista kotona.

Näiden parin viikon aikana on kevät puskenut tänne pohjoiseenkin, lumipeite vähenee, pyörätiet alkavat olla siinä kunnossa, että voisi kaivaa pyörät esiin, tarhasta haettaessa lapset ovat kurahousuista huolimatta aika märkiä.

Nyt pieni hengähdystauko, lapset yöksi mummolaan, pari lasia viiniä takkatulilla ja hyvät yöunet. Siitä pitää imeä vähän voimia, edessä olevat seuraavat pari kuukautta taitavat olla vielä aika kiireisiä, ei niinkään töiden puolesta vaan muuten. Kesäksi kuulemma helpottaa.

Vähän perinteiseen tyyliin ehdokkaan valinta eduskutavaaleihin jäi viimetinkaan. Tutkailin lauantai-iltana vaalikoneita ja ehdokkaiden kotisivuja. Ilman internettiä olisi äänestyspäätös jäänyt varmaan pärstäkertoimen varaan, eikä ehdokasvalinta olisi varmaan osunut samaan kuin nyt.

Illalla sitten vaalivalvottiin. Vähän syötävää ja punaviiniä. Puoluejohtajien ilmeet voitosta pettymykseen.

Lauantaina pakattiin lapset autoon ja lähdettiin Kemiin lumilinnaa katsomaan. Viimevuonna oli mielestäni enemmän lapsille touhua, mutta nytkin edes mäkeä "renkailla" alas. Kemin oma poika, Jope Ruonansuu osui paikalle esiintymään, ei oikein jaksanut säväyttää. Köyhiä juttuja, sellaisia pikkutuhmia, että saadaan tuulipukukansa hihittelemään. Kuuntelin kun valvoin lasten mäenlaskua.

Kun kerran Kemiin asti, niin sitten myös rajan yli. Huonekalujätissä tunnin jono. Lapset olivat huomattavasti innostuneempia lähellä ollesstä lelukaupasta. Minä kannoin halpakaupasta laatikollisen batteryä ja karkkia. Kaikille kuitenkin jotain.

Kotimatkalla vielä Tupasvillassa pizzaa. Huoltoasema tuntui hiljentyneen kun jäi moottorietiltä syrjään. Sen pihassa pysähtyi aina linja-auto matkalla kasarmilta viikonloppulomalle. Matka oli jo hyvin voiton puolella silloin.

Tänään on kulunut vuosi siitä, kun aloitin työt nykyisessä firmassa. Aika on mennyt siivillä, firma on vielä siinä tilassa että töissä on hauskaa. Sellaisesta pitää nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Universaali lakihan sanoo, että jos töissä on hauskaa, niin jossain on vikaa. Tai jotain.

Kevät tuntuu saapuneen. Ainakin lumet ovat muuttuneet vedeksi vauhdikkaasti. Iltapäivällä on tarhan pihalla vastassa kurahousuista huolimatta märkä poika. Auringonpaisteen olen ottanut ilolla vastaan, odottelen kuitenkin vielä ennenkuin julistan kevään alkaneen. En usko että pakkasista on vielä päästy.

Eilen iltapäivällä askarreltiin liikennemerkkejä paperille. Pojat ripottelivat niitä ympäri asuntoa ja kielsivät moottoriliikenteen keittiössä. Vaikeutti jääkaapille pääsyä. Monien muiden tavoin meilläkin katseltiin tähdeksi haluavia, lapsia alkoi laulu unettaa.

Tapasin Hänet ensimmäisen kerran vuosikymmen sitten. Hän oli uusi yliopistolla, vasta tullut. Siitä alkoi taipaleemme, istuin Hänen luonaan kun olisi pitänyt lukea tenttiin. Istuin Hänen kanssaan, kun olisi pitänyt olla tentissä tai luennolla. Välillä piti jonottaa pääsyä Hänen luokseen, tai varata aika. Tyylikäskin Hän oli, vähän erilainen kuin muut. Ajan myötä tiemme pikku hiljaa erkanivat, Hän jäi, tilalle tuli muita. Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, törmäsimme taas. Vein Hänet kotiin tapaamaan perhettä.

Hän on Silicon Graphicsin O2 -työasema. Kun minulle tarjottiin tilaisuutta saada yksi kappale käytöstä turhana, vanhana ja hitaana, poistettua, en epäröinyt.

Debian Etch asentui purkkiin helposti näillä ohjeilla (käytin Etch -installerin päivän snapshottia, joka on saatavilla täällä). Asennus meni ehkä vähän liiankin helposti, olisin odottanut edes jonkinlaista taistelua (myönnettäköön, että en edes yrittänyt asentaa X:ää). Ainoa mikä piti hoksata oli antaa tftp -serverille nämä komennot:

# sysctl -w net.ipv4.no_pmtu_disc=1
# sysctl -w net.ipv4.local_port_range=2048-32767

Noilla saatiin O2 hakemaan debian-installeri tftp -serveriltä ja loppu oli sitten sitä mitä se yleensäkin on Debiania asentaessa.

Ajan hammas on häntä hieman kaltoin kohdellut. Hidashan Hän jo nykymittapuun mukaan on, äänekäskin. Nyt pitäisi keksiä vielä jokin meriselitys perheen ei-niin-fanaattisesti-tietokoneisiin-suhtautuvalle jäsenelle, miksi taas on uusi metelöivä pömpeli pöydällä, eikö niitä ole jo tarpeeksi. Siinä on turha selittää Hänestä ja vuosikymmenen takaisista asioista.

Viikonloppuna oli kunnon ilmat. Läpötila karvan nollan alapuolella, aurinko paistoi niin, että piti kaivaa aurinkolasit esiin. Liikintapainoitteisesti meni, lauantaina aamulla uimahalliin. Vesiliukumäen lisäksi vähän sukelleltiin, uimarenkaan avulla uimisen kaltaistakin toimintaa.

Iltapäivällä mäkeen. Rattikelkalla pystyi kokemaan vauhdin hurmaa. Selvittiin ilman haavereita. Muutaman laskun jälkeen pojat halusivat laskea yksikseen, yritin muistuttaa että ylhäältä tuleva väistää ja että jarrua saa käyttää jos vauhti käy hurjaksi.

Sunnuntaina hiihtämään. Opeteltiin vanhemman kanssa laskemaan mäkeä ja etenemään. Intoa ritti. Nuorempi tuskastui suksiin ja ilmoitti että hiihtäminen on tyhmää. Piti purra kieltä että ei olisi sanonut olevansa samaa mieltä.

Paikallinen eduskuntaan pyrkijä oli haistanut tilaisuuden ja tullut asuntoautollaan ulkoilualueelle kansan pariin kättelemään ja jakamaan mehua. Ei jäänyt numero mieleen.