| Sitä samaa | |
| jtt :: Tue 30-09-2003 21:53 |
Päivät näin lomaillessa tuppaavat olemaan kovin samanlaisia. Mitään yllättävää ei juurikaan ole sattunut. Ulkoilua Veetin kanssa, vaippojen vaihtamista ja nukuttamisia. Sitä tavallaista. Jonkin verran on käynyt vieraita tuomassa hieman vaihtelua päivien rytmiiin. Tietokoneen ääreen ei pahemmin ennen iltaa ehdi istumaan, eikä nytkään kovin kauaa kannata innostua koodailemaan kun aamulla on kuitenkin oltava taas virkeä. Ei tule enää kahvin voimalla säädettyä aamuyöhön. Ehkä taas parin vuoden päästä... slashdotista bongasin linkin juttuun, jossa kerrotaan control-alt-delete:n keksijästä. Olen ihan varma, että MS on minua (ja muita vaihtoehtoisten PC -käyttöjärjestelmien käyttäjiä) kiusatakseen mapannut näytön lukitsemisen ym. juuri ctrl-alt-del:iin. On nimittäin tullut pari kertaa vahingossa bootattua kone, kun olen muka ollut lukitsemassa ruutua. |
| Pora? | |
| jtt :: Sun 28-09-2003 21:50 |
Eipä näytä Veetiltä ainakaan mielikuvitusta puuttuvan. Äijä oli jostain kaivanut tyhjän tuttipullon ilman korkkiosaa ja tunkenut sinne osittain muovisen vasaransa. Sitten oli mennyt esittelemään tuotostansa Marulle ja todennut, että se on "po" (pora). Tuolla poralla sitten porailtiin sopivien ääniefektien kera olohuoneen huonekaluja. Legot ovat kivoja. Muutaman kerran olen Veetin kanssa leikkiessä innostunut duploista kaikenlaista rakentamaan ja oikein harmistunut kun Veeti on innoissaan tullut tuotokseni rikkomaan. Työpaikalle pitäisi saada kahvihuoneeseen kasa legoja. Siinä koodaajan mieli virkistyisi, kun bugien selvittämisen lomassa kävisi nauttimassa kupposen kofeiinia ja kasailisi hieman legoja. Pitäisiköhän ottaa HR -osastoon yhteyttä ja esitellä idea. Miksi ihmeessä kolmonen on ajoittanut NYPD Bluen tuonne puolenyön tienoille. Nyt pitää taas päättää katsoakko se ja olla aamulla väsynyt vai nukkua. Aamulla on kuitenkin aikainen herätys. |
| Energiaa | |
| jtt :: Sat 27-09-2003 21:58 |
Aika paljon mahtuu energiaa pieneen poikaan. Koska ulkona satoi vettä, ei Veetin kanssa päässyt ulos iltapäivällä. Ja sen kyllä huomasi. Asiaa pahensi vielä se, että kävimme aamulla Veetin kanssa "uimassa" ja Veeti nukahti paluumatkalla autoon. Niinpä päiväunet tuli nukuttua pari tuntia liian aikaisin. Illalla mentiinkin sitten lujaa, 19 aikoihin alkoi poika olla jo valmis sänkyyn. Vauva on sen sijaan nukkunut. Välillä herää syömään ja vääntää sinappia. Sitten takaisin nukkumaan. Niin sitä pitää. Vaihdoin tietokoneessa vaihteeksi taas ikkunointimanageria. Vajaan vuoden gnomen käytön jälkeen palasin takaisin Window Makeriin. Nyt sitten pitää taas viilata hieman säätöjä kohdalleen. |
| Outoa | |
| jtt :: Thu 25-09-2003 23:09 |
Hiljainen päivä tänään. Vauva nukkui suurimman osan päivästä, välillä heräsi syömään ja sitten taas uupuneena nukahti. Kiva näin, saapa nähdä alkaako yöllä sitten heräilemään. pftop on näppärä ohjelma jolla voi katsella OpenBSD -palomuurin sääntöjen ja tilojen statistiikkaa. Seuraavaksi ajattelin virittää palomuurin käyttämään NTP:tä kellon pitämiseksi ajassa ja ajan jakamiseen kotiverkon muihin koneisiin. Tähänkin löytyi jo tutoriaali. |
| Tästä se alkaa | |
| jtt :: Wed 24-09-2003 22:40 |
Maru tuli eilen vauvan kanssa kotiin. Nyt on sitten viimeisimmät pari päivää harjoiteltu vauvan hoitoa. Niin paljon ehtii reilussa vuodessa unohtaa. kuinka pieni vastasyntynyt on, kuinka vaikea on saada vaippa laitettua, kuinka stressaavaa sen itku on. Ja kuinka pahalta se sinappikakka haisee. Onnistuin jo tänään vaipanvaihdon yhteydessä klassisesti saamaan pissat päälleni, Veetin kanssa moista ei tapahtunut kertaakaan. Keräsin tänään aimo annoksen lähiöitymispisteitä. Uskaltauduin Veetin kanssa läheiseen puistoon aamulla. Pisteiden arvoiseksi suorituksen tekee se, että aamulla tuo on perhepäivähoitajien kokoontumispaikka. Veetillä oli leikkikavereita ja partasuinen pitkätukkakin sulautui kohtalaisesti joukkoon. EU:n ohjelmistopatenttidirektiivi -äänestyksessä kävi sitten loppujen lopuksi hyvin. |
| Autoilua | |
| jtt :: Mon 22-09-2003 22:09 |
Tänään vietettiin autotonta päivää. Veetin kanssa vietimme sitä autoilemalla ympäri kaupunkia. Aamulla kävimme katsomassa Marua ja vauvaa, sieltä parin kaupan kautta kotiin. Iltapäivällä vein Veetin mummolaan hoitoon ja piipahdin vielä sairaalassa. Iloinen yllätys oli se, että moottoritielle oli laitettu talvirajoitukset. Kuivalla asfaltilla moottoritiellä onkin niin kiva körötellä kahdeksaakymppia. Maru ja vauva päässevät huomenna sairaalasta kotiin, pitää vielä yrittää laittaa kaikki kuntoon. Tutit ovat jo kattilassa kiehumassa, huomenna pitäisi jaksaa siivota. Sitten alkaa uusi arki. Effin sivuilla oli Linus Torvaldsin ja Alan Coxin kirjoittama avoin kirje europarlamentaarikoille EU:n ohjelmistopatenteista. Tuosta ohjelmistopatentteja koskevasta direktiivistä äänestetään 24.10, vielä ei ole liian myöhäistä vaikuttaa. |
| Poika tuli | |
| jtt :: Sat 20-09-2003 22:45 |
Eilen illalla jo odotettu lähdön hetki tuli. Yhdentoista aikaan illalla lähdimme kohti sairaalaa ja 1:18 oli poika syntynyt. Kovin paljoa ei aikaa jäänyt tuhlattavaksi. Tarkat mitat ovat 3785g/50cm, joitain kuvia on täällä. Noissa kuvissa ikää pojalla n. 17 tuntia. Jos bloggaustaajuuteen alkaa ilmaantumaan muutoksia, niin tuossa läytyy todennäköinen syyllinen. Veetikin pääsi tänään tutustumaan pikkuveljeensä, vielä ei kovasti osannut kummastella. Osoitti sormella ja sanoi että "vauva". Tarkka poika. Ääni voi tosin muuttua kellossa, kun vauva tuleekin kotiin. |
| Odottelua | |
| jtt :: Fri 19-09-2003 15:55 |
Laskettu aika meni muutama päivä sitten. Veetin kaveri pysyy vielä mahassa. Sanoisinko, että tunnelma kiristyy. Ensimmäinen lomaviikko alkaa olla piakkoin takana. Ulkoilua on tullut harrastettua ihan kiitettävästi näiden päivien aikana. Kun melkein joka päivä käy pari kertaa puolentoista tunnin keikan hiekkalaatikolla leikkimässä alkaa vannoutuneella koodaajanörtillä tulla raitisilmamyrkytys. Ilmat ovat tosin olleet mukavia, nyt on pikkuhiljaa alkanyt kylmyys tulemaan. Olen jo luonut harkitsevia katseita kalsarilaatikkoon. Vakavaa. Kävin tänään kirjastossa. Kannoin siltä Valerian -sarjakuvien lisäksi kasan levyjä, mm. Ginger Baker trion going back home, Mobyn I like to score ja Spawn -soundtrack tulivat mukaan. Just nyt soi: Ginger Baker Trio: Rambler. |
| Paikkailua | |
| jtt :: Wed 17-09-2003 23:27 |
Vaihteeksi reikiä UNIX -alustoilla. Jo eilen tuli tieto OpenSSH:ssa olevasta reiästä. Tuohon oli pätsikin julkaistu. Tänään tuli sitten uusi pätsi, jossa oli lisää korjauksia. Ehdin jo paikatakkin ssh:n palomuurissa, nyt piti kääntää taas uusiksi. Päivän toinen reikä oli vakiosiivilä sendmailissa. Nyt on matokoodareille taas mahdollisia hyödyntämiskohteita. |
| Yytee -muisteloa | |
| jtt :: Mon 15-09-2003 21:25 |
Ikuisen Kahvitauon pojat kaipasivat kokemuksia yt-neuvotteluista. Täältä pesee. Edellisessä (tai tai oikeastaan sitä edellisessä, riippuu miten ajatellaan) työpaikassa ehti olla useammatkin YT-neuvottelut. Aina kun YT-neuvotteluista kerrottiin, meille yleensä muistettiin kertoa että pieni yksikkömme oli turvassa. "Ei koske meitä". Ja muutaman kerran näin kävikin, ehkä sitä alkoi itsekkin jo uskoa. Kunnes sitten tietenkin koski meitä. Eräänä maanataina oli infotilaisuus. Ensimmäinen vihje oli se, että paikalla olisi harvinaisen korkea-arvoisia vieraita. Tämä jo pisti pientä värinää mahanpohjaan. Varmaksi asian teki se, että infotilaisuuden ensimmäiset kolme varttia olivat liian täynnä "synergiaetuja" ja ulkoistamisen positiiviisuutta. Loppujen lopuksi he saivat sanotuksi sen suoraan, koko yksikkö tultaisiin ulkoistamaan. En muista itkikö kukaan, itse olin vain pettynyt. Hyvä puolihan oli se, että ei tullut potkuja. Toisaalta olo oli vapautunut, ei se "YT -kierteessäkään" eläminen mitenkään rentoa ollut. Parin kuukauden päästä aloitettaisiin työt uuden työnantajan palveluksessa. Siirtyminen uuden työnantajan hommiin kävikin suhteellisen rennosti. Nyttemminhän on taas firma vaihtunut, ilman että olisin tehnyt asian suhteen mitään. Vieläpä ilman YT -neuvotteluja. Loppujen lopuksihan me selvisimme yyteistä varsin hyvin. Ei tarvinut katsoa kun puolet tutuista pakkaa kyynelsilmin tavaroita potkut saaneina. Onneksi silloisella työnantajalla oli vielä sen verran solidaarisuutta jäljellä, että varmisti kaikille työpaikan. Tai sitten olivat vaan laskeneet, että kaikille potkujen antaminen olisi ollut liian huonoa julkisuutta. |
| Ostoksia | |
| jtt :: Sun 14-09-2003 22:54 |
Viikonlopun aikana tuli taas hankittua täydennystä levykokoelmaan. Ostin Palefacen uuden sinkun 'Til the break of dawn ja Jimmy Smithin House Party -levyn. Molemmat ovat oikein hyviä. Tänään löysin vielä kirpputorilta Tom Clancyn moitteettomassa kunnossa olevan kovakantisen Isku Kolumbiaan -kirjan viidellä eurolla. Ei paha hinta. Saapa nähdä ehtiikö tässä loman aikana lukea tuon kirjan. Ei tarvinnut vielä lähteä synnytyslaitokselle, joten viikonloppu on mennyt tilannetta tarkastellen ja Veetin kanssa telmiessä. Tämän päivän kova tuuli rajoitti hieman ulkoilua, se tietenkin tarkoittaa sitä, että pitää keksiä tapoja purkaa energiaa sisällä. Aika paljon sitä energiaa tuntuu pieneen poikaan mahtuvankin. Just nyt soi: Paleface : 'Til the break of dawn |
| Lausuntoja | |
| jtt :: Fri 12-09-2003 22:33 |
Open Source -maailman projektipäälliköt ovat tällä viikolla taas puhuneet. OpenBSD -projektin johtaja Theo de Raadt on taas diplomaattiseen tapaansa ilmaissut tyytymättömyytensä, tällä kertaa OpenBSD:n "portsien" ylläpitäjiä kohtaan: "There is only one ports developer who has my respect for his work in the ports tree, and it is Peter Valchev. The rest of those people are irresponsible fiddlers, making "really important" changes in the ports infrastructure for the active part of the development cycle, and then utterly fucking the dog when it finally comes time ship, thereby causing stress for us who are trying to make high quality CDs." Linus Torvalds on taas lähestynyt SCO:n CEO:ta Darl McBrideä avoimella kirjeellä: "However, we have to sadly decline taking business model advice from a company that seems to have squandered all its money (that it made off a Linux IPO, I might add, since there's a nice bit of irony there), and now seems to play the US legal system as a lottery. We in the Open Source group continue to believe in technology as a way of driving customer interest and demand." Osittain toivon että SCO olisi voinut haastaa OpenBSD -porukan oikeuteen, pelkästään siitä syystä, että olisin voinut lukea Theon vastauksia SCO:lle. |
| Isillä alkoi loma | |
| jtt :: Fri 12-09-2003 14:56 |
Talossa on kummallisen hiljaista. Tulin töistä kotiin hieman aikaisemmin. Maru lähti käymään yliopistolla ja Veeti nukkuu päiväuniaan. Makaan sohvalla ja kuuntelen tietokoneiden tasaista hurinaa. Pian veetin huoneesta kuuluu inahdus, sitten kolahdus, kun tutti lentää lattialle. Avaan oven varovasti, Veeti seisoo pinnasängyssä ja katsoo minua unisilla silmillään ja sanoo "ssiii" sekä ojentaa käsiään näyttääkseen että haluaa syliin. Otan pojan syliin, hän ottaa tiukasti kaulasta kiinni, ja sanon "Isillä alkoi loma". |
| PI | |
| jtt :: Thu 11-09-2003 23:30 |
Sain katsottua videolta pari päivää sitten tulleen elokuvan PI. Olipa kerrassan loistava, eikä pelkästään sen takia, että pääosissa oli matematiikka. Täytyy yrittää hommata tuo DVD -kokoelmaan, kyllähän tuota elokuvaa malttaa toisenkin kerran katsoa. Suomentaja oli tosin jostain syystä suomentanut termin computer bug tietokonevirukseksi, mikä alkoi hieman ärsyttämään. Jos pin desimaalit kiinnostavat, niin tässä 100000 ensimmäistä. Huomenna olisi vielä työpäivä ja sitten alkaisi kaivattu loma. Eiköhän tuota vielä sen jaksa. |
| Ompa kelit | |
| jtt :: Wed 10-09-2003 22:37 |
Aamulla on +2 ja iltapäivällä reilusti toistakymmentä astetta. Asettaa hieman haasteita pukeutumiselle kun yrittää pyöräillä töihin ja takaisin. Pitäisi alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan tämän tietokoneen käyttöjärjestelmän päivittämistä, kun RedHat ilmeisesti lopettaa 7.2 -version tukemisen vuoden vaihteessa. On vain aikamoinen urakka taas päivittämisen jälkeen laittaa kaikki kuntoon, ei millään ehtisi. Onhan tässä tosin vielä muutama kuukausi aikaa. Myös OpenBSD:stä tulee uusi versio marraskuussa, mutta palomuurin päivittämiseen ei kauaa mene. Tuli tässä maistettua Lapin Kullan 130v juhlaolutta, jossa pitäisi olla ripaus hillaa. Ihan hyvän makuista oli, varsinkin jos vertaa siihen tavalliseen lappariin. Kyllä minä silti sandelssia mieluummin... Vielä pari päivää ja sitten alkaa loma. Jo alkaa helpottamaan. |
| Kuuma | |
| jtt :: Tue 09-09-2003 11:44 |
Jaksoimpa vääntäytyä pyörällä vaihteeksi töihin. Mikä ihmeen vamma se on ihmisellä päässä kun pitää aina polkea niin lujaa että hiki tulee kun työmaalle pääsee. Vaikka kuinka yritää muka polkea hitaampaa, niin ennekuin huomaakaan on taas kauhea tahti päällä. Tai sitte mulla on vaan niin huono kunto, että hiki tulee joka tapauksessa. Benropea ahdistaa lastenvaunuilla tien tukkiminen. Olen päässyt nauttimaan suloisesta kostosta tukkimalla itse kaikkien kulkijoiden liikennettä vaunuilla, ilkeä hymy kasvoilla hitaasti jalkakäytävällä kulkien voi tuntea takana kiireisinä tulevien ihmisten katseet. Pian alla on tuplavaunut, vaviskaa. Linja-autossakin niillä saa mukavasti tukittua keskikäytävän, bonukseksi lupaan vielä huudattaa lapsia koko matkan. Jostain se hupi on revittävä. Se html/css -ongelmanikin ratkesi: margin-left: 0%;. Firebird näytti olettavan tuon, IE ja Opera eivät. Just nyt soi: Beastie Boys : So whatcha want |
| Ei sitten | |
| jtt :: Mon 08-09-2003 10:46 |
Pyh, kerkesimpä täältä työkoneelta tarkastelemaan sitä eilen säätämääni sivua. IE tuntuu näyttävän sivun miten sattuu. Validaattori näytti tykkäävän html:stä ja css:stä, mutta sehän ei takaa että IE osaisi näyttää sivun oikein. Vai onkohan se sitten firebird joka näyttää sivun väärin. Pitääpä iltasella hakea uusin opera ja kokeilla sillä. Onneksi en tee mitään webbijuttuja työkseni, voisi ahdistaa. Just nyt soi: DJ Shadow: Changeling |
| Röhröh ja bää | |
| jtt :: Sun 07-09-2003 23:47 |
Käytiin tänään Veetin kanssa vierailemassa pateniemen 4H -kerhon kotieläintarhassa. Oli ensimmäinen kerta kun Veeti näki livenä possuja, lampaita ja poroja. Näitä eläimiähän on jo kirjoista tuijoteltu, mutta kovasti ihmeellisiä tuntuivat olevan. Vähän kosketusta luontoon lähiön lapsellekkin. Innostuin vaihteeksi säätämään tämän serverin pääsivun uusiksi. Aika paljon saa aikaa tuhrattua noinkin pieneen hommaan. Vaihdoin myös kuvia png:stä jpg:ksi. Kuvien koko tippui noin kymmenesosaan. Empä siis vieläkään päässyt sen blogiskriptin kimppuun. Enää ei jaksa aloittaa, aamulla on kuitenkin aikainen herätys. Televisiostakin alkaa taas tulla joitain katsomisen arvoisia sarjoja taas. Gilmoren tyttöjä olenkin jo tainnut kehua. Tänään alkaa (tai alkoi, nauhoitus on päällä) NYPD Blue ja huomenna tulee OZ. Näiden kahden esitysajat on kyllä pistetty hieman liian myöhään. Vielä kun mullan alla jatkuisi niin alkaisi ollakkin ihan tarpeeksi katsottavaa taas. Ykkönen muuten uusii loistavan Band of Brothersin, tuota ei kannata missata. |
| Ollaan ja elellään | |
| jtt :: Sat 06-09-2003 23:35 |
Koko päivä oltiin tänään menossa. Aamulla lähdettiin 10 aikaan ja tultiin kotiin iltasella. Veetillä jäi unet tänään aika vähäiseksi, mutta aika hyvin jaksoi pystyssä pysyä kuitenkin. Saippuakuplat osoittautuivat varsin mielenkiintoisiksi. Ja serkkutyttö. Harmi, että ei sattunut digikamera mukaan. Tarkoituksena oli tänään säätää tätä blogiskriptiä, mutta katsoinkin loppuun aikaisemmin kesken jääneen Apocalypse Now. Redux -leffan. Olipa kerrassaan loistava, Marlon Brando saa kyllä täydet pisteet. Laskettu aika lähestyy, kuten myös minun loma. Ensi viikon jälkeen olisi tarkoitus jäädä lomalle, on perheenlisäystä sitten tullut tai ei. Kaikenkaikkiaan isyyslomien kanssa edessä olisi mukava 7 viikkoa, mahtaakohan sitä enään osata työpaikallekkaan sen jälkeen. |
| Kysymyksiä kysymyksiä | |
| jtt :: Thu 04-09-2003 18:28 |
Kun kaikki muutkin, niin minäkin. Ideana on vastata kaikkiin kysymyksiin yhden tai useamman kappaleen nimellä. Hommaa vaikeuttaa se, että kappaleiden pitää olla samalta artistilta:
Artisti Method Man, huijasin hieman ja otin mukaan myös Redmanin kanssa tehdyn albumin. Maru lähti Veetin kanssa kyläilemään ja minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja kaivoin vinyylisoittimen esiin (piilotettu jottei Veeti löytäisi) ja luukutin vanhoja Public Enemyn ja Run DMC:n levyjä pitkästä aikaa. Hyviä ovat edelleen, kelpaa soitella. Tämän blogin kasaamiseen käyttämäni perl -kikkare kaipaa edelleen pientä säätöä. Tai ehkä koko roska pitäisi kirjoittaa uudelleen. Kun vain jaksais. |
| Autiosaaren levyt | |
| jtt :: Tue 02-09-2003 10:18 |
Merten listasi klassisen autiosaaren levyt -listansa. Innostuimpa minäkin miettimään omaani. Nämä lähtisivät mukaan tänään, jos tulisi lähtö saarelle:
Moniin noista levyistä liitty jokin tarina, ehkäpä joskus jaksan kirjoitella niistä. Huomenna lista voi tietenkin olla jo erilainen. Ilmeisesti softapatenteista protestoiminen ei ole aivan turhaan mennyt, C|NETin mukaan äänestystä on lykätty pari viikkoa. Sektori tietää, että MSBlast oli osittain syyllinen USA:n sähkökatkoihin. Suomessa verkkotunnuksia oli varattu eilen 17 000, milloinkahan huuto.nettiin tulevat ensimmäiset myyntiin. Kysyn Vaan innostamana tutkin minäkin hieman noita varattuja domaineja: linux.fi on mennyt Erottajan Tietotaitajat Oy:lle, kernel.fi ja debian.fi ovat vielä vapaana, palomuuri.fi on mennyt Elisalle ja jukka.fi oli mennyt RTE Rikosturvalle. Katso itse lisää. |
| Kops | |
| jtt :: Mon 01-09-2003 14:52 |
Heräsin tänään siihen, että sain tuttipullosta päähäni. Tai oikeastaan olin herännyt hieman aikaisemmin, kun kuulin Veetin heräilevän. Fiksuna ajattelin makaavani hiljaa ja toivoin että Veetikin tajuaisi vielä torkahtaa. Turha toivo, ensin kuului kuinka tutti lensi pinnasängystä lattialle, sitten lensi jokin pehmoleluista lopulta äijä päätti ottaa käyttöön järeämmät aseet ja sattui osumaan tuttipullolla minua. Sen jälkeen oli turha näytellä nukkuvaa. Katsoin Minority reportin viikonloppuna ja kyllä se edelleen vaikutti oikein hyvältä elokuvalta. Vaikka siinä olikin Tom Cruise. Miltei olisin valmis nostamaan sen Blade runnerin kanssa samalle tasolle. Nyt varmaan tulee turpiin. Just nyt soi: Method Man : Release yo' delf (prodigy remix) |