Olen viime viikkojen aikana verestänyt muistoja sulkapallosta. Edellisistä pelikerrosta on vierähtänyt helposti useampia vuosia, säännötkin ovat jo ehtineet muuttumaan. Vastustaja on sen verran taitavampi, että juoksemaan joutuu kiitettävästi. Pikkuhiljaa alan taas päästä jyvälle pelistä, niin että ihan joka palloa ei enää tule hävittyä. Pelaaminen on jopa tuntunut ihan mukavalta, vähän edes jotain liikuntaa tulee harrastettua. Tietyn kimmokeen harrastamiseen antoivat Firman tarjoamat liikuntasetelit, niillä kun kuittaa mukavasti sitä kentän tuntihintaa.

Lauantaina oli varsin mahtava ilma, juuri sellainen syyskeli kuin pitääkin olla. Aurinko paistoi, ruskan värit puissa eikä tuulta juurikaan. Suunnattiin lähistön luontopolulle vähän kävelemään. Reppuun vähän voileipiä, kahvia ja pullaa. Tarkoituksena oli kävellä vähän matkaa kaikenkaikkiaan reilun seitsemän kilometrin lenkkiä ja kääntyä sitten takaisin. Puolen välin kohdalla todettiin takaisin kääntyminen turhaksi ja jatkettiin. Niihin seitsemään kilometriin meni noin kolme ja puoli tuntia ja vastoin odotuksia kumpikin pojista jaksoi koko matkan ilman suurempia väsähtämiskohtauksia. Maisemat olivat suolla hienoja ja ilma -kuten sanottu- loistava.

Tänään vielä sunnuntain perinteinen uimakoulu - vesiliukumäki -reissu. Ei se altaalla oleskelu mitään mahdotonta kuntoilua mahda olla, liikkumista kuitenkin. Nyt pitää vielä vastapainoksi lojua tietokoneen äärellä, ettei ihan mahdottomaksi mene.

Just nyt soi: Dream Theater : Blind Faith

Viikonloppuna oli vielä kakkukestit ja sukulaiset kylässä. Parissa tunnissa vaimeni meno ja sitten vähän siivoilua, illalla toinen uimakouluun ja toisen kanssa muuten vaan polskimaan (lue: lapsi laskee liukumäkeä ja minä lojun vahtimassa että ei hukkumista pääse tapahtumaan).

Alkuviikkoon on pakattu lasten harrastuksia, niinpä kotona käydään kääntymässä iltapäivällä, ruokaa koneeseen ja sitten mennään. Ilta tulee pian, ja usein unikin.

Puuhasin eilen vaihteeksi harrastusprojektin parissa. Parinkymmenen parin rivin setterin kirjoittaminen on aika puuduttavaa. Mutta joskus se kannattaa. Kirjoittelin jopa dokumentaatiota, ihan siltä varalta jos vaikka joskus päätyisin levittämään projektia.

Dokumentointi tosin on ihan hyvä vaikka koodia ei koskaan mihinkään levittäisi. On nimittäin helpompi palata muutaman viikon tauon jälkeen vauhtiin kun ei tarvi ihan kaikkea toiminnallisuutta koodista lueskella.

Syksy tulee lähiöönkin, sen varmoja merkkejä on se, että pihojen kalusteet siirtyvät pikkuhiljaa talviteloille. Varma merkki näyttää myös olevan se, että takapihan nurmikko jää tolkuttoman pitkäksi, kun aikaa sen leikkaamiseen ei tahdo muka löytyä. Tai sitten sataa vettä, eikä vesisateessa viitsi ruohonleikkuria työnnellä.

Lastenhuoneen uusi järjestys poiki jotenkin kummasti tarpeen laittaa uutta maalia seinään. Viime viikonloppuna maalailtiin, lapsetkin pääsivät kokeilemaan taitojaan. Vauhdikasta, toisen telankäyttö poiki värikkäitä vaatteita ja värjättyjä hiuksia.

Perheen pienokainen täytti eilen jo neljä vuotta. Vaikea uskoa, että siitä on jo niin kauan.

Kirjoittelu on edelleen ollut epäsäännöllistä. Ehkä kaikki on jo sanottu, tai ehkä mitään uutta ei ole tapahtunut. Ainakaan sellaista joka olisi innostanut päivittämään. Tai sitten vain on laiska.

Eilen illalla Tuomo Prättälä nelivitosessa. Tykkäsin, kovasti. Kyllä sitä soulia saa näköjään valkoinen mieskin tehtyä. Tyylikästä jopa.