Viikonlopun lumisade antoi syyn kaivaa stigat varastosta ja suunnata lähipuiston nyppylälle. Varsin nopeasti rauhanomainen mäen laskeminen rattikelkalla muuttuu romurallikksi tai sen testaamiseksi, kuinka viime tingassa voi kääntää välttääkseen törmäyksen. Löysin itseni mäen päältä karjumasta, että "ei saa laskea toisen päälle". Turhaan.

Perjantai-iltana, kellon lähestyessä puolta yhtätoista, lumipyryn ollessa varsin sakeaa putsailin autoa lumesta, tarkoituksena käväistä kaupungissa katsomassa Don Johnson Big Bandin keikkaa. Auton vihdoin puhdistuttua ajokelpoiseksi, olin päässyt etenemään vähän matkaa pihalta, kun ajotietokone ilmoitti auton tahtovan huoltoon. Eipä tuntunut autokaan kovin hyvin käyvän, käännyin takaisin pihaan. Maanataina huollossa kertoivat vian olevan tyypillinen, jotain sytytykseen liittyvää (kertoivat kyllä tarkemmin, mutta tuollaset asiat katoavat mielestä kuin vesi hanhen selästä), osia oli vaihdettu, eikä auto enää tahtonut huoltoon. Liekö tuiskut olleet ranskattarelle liikaa, tai autolla huono musiikkimaku. Väliin jäi se keikka kuitenkin.

Pojat ovat jääneet vielä kesäaikaan. Viisi-kaksi-neljä luetteli Veeti aamulla kellon numeroita. Illalla kyllä ollaan väsyneitä, kun pitäisi venyttää nukkumaan käymistä.

Aivokalvon tulehdusta tutkittiin eilen päivystyksessä, ei lapsilta tällä kertaa. Virusperäinen, onneksi.

Sunnuntaina satoi ensilumi, isojen hiutaleiden leijaillessa hitaasti pantiin pihaa talvikuntoon. Tatu kyseli, että joko joulupukki tulee.

Sade on muuttunut vedeksi ja tekee teistä luistinratoja. Aamun tarhamatka tehtiin bussilla, kävelymatka yliopiston ja metsikön läpi. Liukas maa asetti pienelle kulkijalle haastetta. Aamu oli hämärä, leikittiin että metsän läpi loistavat päiväkodin valot olivat peikkolinna.

Entropian lait ovat toimineet työpöydällä, parit näppäimistöt, hiiret, kahvikupit, debug-dumpit ja speksit ovat sulassa sovussa, luovan kaaoksen keskellä. Taululle on hahmoteltu bugikorjaus, kuulokkeissa soi Jimmy Smith.

Talvi tekee tuloaan, pakkasyöt ja kylmä tuuli. Ensilunta odotellessa. Manasin tosin hyvät ilmat vaihtamalla talvirenkaat.

Viikonloppuna löytyi kuistin nurkasta kuollut jänis, ilmeisesti kissa oli antanut pupulle kyytiä ja jänis nilkuttanut nuolemaan haavojaan turvalliseen paikkaan.

Ville Rannan Isi on vähän väsynyt kolahti postiluukusta alkuviikosta. Vielä kun ehtisi lukemaan.

Melkein jo ehdin huokaista ja julistaan sairastelut päättyneeksi, kun yöllä taas herättiin nuorimman korvakipuun. Lääkäri vahvisti, taas. Uusi antibioottikuuri, leikataan risat ja pannaan putket. Jos se auttaisi.

Töissä ja kotona tekemistä riittää, viikot vilahtavat taas ohi huomaamatta. Aika vyöryy hallitsemattomasti eteenpäin, aina välillä illalla ehtii pysähtyä ihmettelemään.

Eilen illalla tuli nukkumatti aikaisin. En edes muista milloin viimeksi olisin simahtanut ennen yhdeksää. Pitkistä unista huolimatta aamulla väsytti, olisi ollut kiva vielä hetken torkahtaa. Eivät antaneet armoa, kaksi kirkassilmäistä, "meitä ei enää väsytä".

Joskus on bugien selvittely hauskaa. Silloin kun bugi toistuu helposti. Silloin kun debuggitulostukset ovat informatiivisia. Ja ennenkaikkea silloin kun ongelma avautuu ennen turhautumista. Eilen oli niin, systeemi oli sormenpäissä ja avautui kuin osteri. Hienoja hetkiä.

Kuumeeton päivä kotona. Saako kotona nauttia pitkästä aamiaisesta mutteripannukahvin ja sanomalehden kanssa kun ei itse ole kipeä, eikä poikakaan oikein. Luterilainen työmoraali kuiskuttaa korvaan, että eihän näin voi olla. Jos pitää olla pois töistä, niin ei silloin ainakaan saa olla leppoisaa.

Tänäänkin aamulla poika kysyi, että ollaanko tänäänkin vielä kotona levähtämässä. Mutristi suuta kun kerroin, että päiväkoti kutsuu. Odottelen, että milloin puhelin soi ja kertoo kuumeen nousseen.

Kun päiväkodista soitetaan aamupäivällä, voi jo arvata, että työpäivä jää lyhyeksi. Vähän kuumetta, tällä kertaa Veetillä. Perjantaina ja Lauantaina oli jo, vähän aikaa toivoin, että se olisi siinä.

Oltiin sitten loppupäivä kotosalla, soittelin Led Zeppeliniä ja Veeti piirteli. Meneehän se niinkin.

Ajattelin koodailla lasten nukahdettua, mutta päädyin selailemaan Ville Rannan kuvablogia ja luonnoskirjaa, katselemaan vanhoja räppivideoita youTubesta ja purkamaan tietotulvaa RSS -lukijasta.

Uusi antibiootti nosti Tiistaina pojalle ikävän ihottuman. Keskiviikkona lääkäri kirjoitti uuden reseptin ja totesi tulehduksen jatkuvan. Sitä ennen vietiin auto huoltoon, reissattiin bussilla kaupunkin, nautittiin tuplaespressot ja pillimehut ennen lääkäriaikaa. Lääkäristä bussilla tarhaan/töihin, iltapäivällä auto huollosta. Kiireistä.

Työterveyshoitaja totesi työkykyiseksi, terve kuin pukki, veriarvotkin kohdallaan. Siitä tyytyväisenä ravitsin itseäni lihapiirakoilla ja parilla tölkillisellä energiajuomaa.

"Ei tarvi auttaa" sanoo poika ja kaivaa nenäliinan taskustaan, pyyhkäisee sillä nenänseutua. Omatoimista, joskin vähän sotkuista. Antibiotit vaihdettiin toiseen kun välillä vieläkin tuntuu korvaan sattuvan. Sitkeä on, tautikin.

Sairaasta huolehtiminen ja erinäiset syntymäpäivät pitivät huolen, että syksyn merkit saivat rauhassa kasaantua takapihalle. Pitäisi haravoida, kasata, putsata ja laittaa talviteloille. Ehkä ensi viikolla, tai ainakin ennen lumia.

Kotimainen poliisisarjauutuus ei ollut Raidin tasoa, ei mikään yllätys. Annan vielä toiselle jaksolle mahdollisuuden.