Joulupukkia odotellessa

Metadata

Uusin päivitys N800:lle on julkaistu. Parin päivän ajan olen yrittänyt saada ladattua sitä, välillä olen saanut jopa puolet paketista perille ennenkuin yhteys katkeaa. Luulisi, toivoisi, että Nokialla olisi mahdollisuuksia laittaa firmikset jakoon säällisen kaistan päähän. Vähän kuin joulupukkia odottelisi.

Niin, vanhallakin softalla laite toimii kelvollisesti. Mutta kun uusin on tullut niin pitää saada. Nyt. Heti.

Kun tekee yhtenä päivänä 14 tunnin työpäivän, niin voi loiventaa lomalle lähtemistä parina päivänä. Vaikka lähteä aikaisemmin päästäkseen lasten kanssa elokuviin katsomaan Joulutarinaa, kuten eilen. Tai katsomaan tuttavien vastasyntynyttä, kuten tänään. Vielä tunti.

Vastasyntyneiden katselemisessa on riskinsä, kun omat ovat jo niin vanhoja että aika on kullannut vauva-aikojen muistot.

Ja kasvaneethan ne ovat. Vanhempi pyrkii innokkaasti lukemaan. Nuorempi haluaa pelata jääkiekkoa. Miksi?

Päivitys, vaihteeksi

Metadata

Hiljaista on ollut, ainakin tällä blogirintamalla. Muutoin tässä on menty joulua kohti määrätietoisesti, päivien vierimistä ihmetellen. Ihan vasta oli joulukuun alku, oli maassa lunta ja pakkasta. Palkintona odottaa reilun viikon loma, sillä jaksaa.

Jatkan ilmeisesti wanhojen koneiden parissa, O2:n rinnalle sain haalittua kaveriksi Alphastation 500:n. Pöytä uhkaa täyttyä, mutta vielä ei ole tullut sanomista.

Olen linuxin kanssa ottanut askeleen KDE:n suuntaan. Hivenen yllättäen se ei ole osoittautunut harha-askeleeksi. Olen yllättynyt, mitähän minulle on tapahtumassa.