Iltapäivällä auton mittari näytti kahdeksaa astetta, taivaalta tuli vettä ja kohtalainen tuulahdus kävi kentän laidalla. Kentällä läpimärät lapsukaiset sitten juoksivat pallon perässä. Intoa riitti.

Peli päättyi ennakoidusti vanhemman joukkueen voittoon, pienempi purskahti itkuun jokaisen maalin kohdalla, mutta jatkoi alahuuli väpättäen kentällä. Mutta ihmisiksi olivat, molemmat. Sellaiset madonluvut luin väkivaltaisuudesta ja siitä koituvista seurauksista ennen peliä, että parempi olikin.

Jossain vaiheessa sitten mopo oli karannut. Valmiina olivat suurin piirtein kaikki autot joihin ohjeet löytyivät ja yksi bensa-asema. Lisäksi kaikki loput palaset oli järjestelty erilaisiin laatikoihin tarkalla järjestelmällisyydellä. Kello oli jo iltapäivä.

Nyt hivenen kauhulla odotan kauanko autot pysyvät kasassa ja palikat järjestyksessä. Historian perusteella elinikää on joitain päiviä. Sitten jotain pitää tunata. Eihän se tunaus oikeasti ole huono asia, siinähän se legojen viehätys on. Mutta kaikki se työ...

Olen yllättänyt jopa itsenikin seuraamalla kisoja televisiosta. Meni niin painonnosto kuin judokin, sulkapallosta puhumattakaan. Sen sijaan kun jenkkien koripallopeli oli alkamassa suunnattiin metsään. Mustikkaan.

Marjojen poiminta osoittautui kestävyyslajiksi. Sääskillä oli sellainen ylivoima, että ihan mahdottoman kauaa ei viihtynyt. Sen verran kuitenkin, että pääasia, eväät, saatiin hoidettua.

Pojatkin ovat urheilua välillä tuijotelleet. Nyrkkeilyä ehti tulla vajaa erä ja sitten oli jo pienempää kopsahtanut. Keskusteltiin säännöistä, suojista ja siitä, että tuollaiset lyömiset yleensä hoidetaan kehässä tuomarin läsnäollessa. Judon alkaessa pidin kertausluennon, meni ilmeisesti perille kun kumpikaan ei yrittänyt heittoja.

Melkein tuntuu kuin syksy olisi tullut jo. Helleilmoja ei viitsi edes enää toivoa. Eilen mustikkametsässä ollessa aurinko paistoi välillä sentään mukavasti, jopa niin, että piti hetkeksi pysähtyä ja nautiskella.

Metsässä oli mustikoiden lisäksi sääskiä. Runsain määrin. Hyökkäsivät mokomat suojaamattomiin käsiin ja niskaan. Pojat tekivät taktisen vetäytymisen autoon Aku Ankkojen pariin.

Ei niitä marjoja loppujen lopuksi kauaa jaksettu poimia. Sen verran kuitenkin että Housea katsoessa oli tekemistä kun piti yrittää saalista puhdistaa. Jos vielä yhden kunnon keikan tekisi niin alkaisi pakkasessa olla tarpeeksi talven varalle.

Ehkä voisi yhden mustikkapiirakan toivoa. Tuoreista, vastapoimituista, marjoista. Olisihan siinäkin palkkiota.

Pimennys alkaa noin 11:40 - 11:46 riippuen missä päin Suomea oleilee ja on maksimissaan reilun tunnin päästä. Ursan tiedotteessa joitain paikkakuntakohtaisia aikoja. Myös Nasa näytää pimennyksen NASA TV:ssä.

Tosin ainakin täällä Oulussa ilma näyttää sen verran pilviseltä, että pimennyksen seuraaminen lienee hieman hankalaa. Ja muistattehan, että pimennystä ei saa katsoa paljain silmin.

Säät olisivat saaneet olla lämpimämmät, loma pidempi ja vuorokaudessa enemmän tunteja. Vaikka mitään suurempaa ei tullut tehtyä, menivät lomapäivät kohtuuttoman pian.

Ehkä jopa vastoin odotuksia sain lomalla luettua muutaman kirjan ja sarjakuvia. Koodausprojektit sen sijaan ovat edelleenkin aika lailla samassa kuosissa kuin ennen lomaa.

Olen tässä hieman kokeillut Jaikua, kuulumisia voi siis bongaila myös sieltä.

Alkuviikosta oli jo pieni kosketus lomaan, kun tehtiin pikakeikka Helsinkiin kuuntelemaan John Mayallin konserttia. Parissa päivässä reilu 1200 kilometriä, aika monta divaria, muutama uusi Jimmy Smith -vinyyli. Oulu - Jyväskylä - Heinola - Helsinki ja takaisin, eräs huoltoasemaketju tuntuu vallanneen maantien.

Mutta John Mayall, ikää voi tulla lisää, mutta ei äijästä voi bluesia ottaa pois. Setti toimi, bändi toimi, hyvä keikkakokemus. Varsinkin kun yhtye esitti vanhaa, selvästikkin tuttua, materiaalia oli herra liekeissä. Pitää kyllä antaa suitsutusta myös kitaristi Bobby Whittingtonille, sen verran näppärästi mies näppäili. Silti arveltiin, että oliskohan viimeinen kerta kun mies vierailee Suomessa. Kun mittarissa alkaa olla 75, ei enää voi olla varma.

Tässä taannoin kolleegan kanssa keskusteltiin, että vaikka sitä tietää että NASA on varsin byrokraattinen ja kankea laitos, niin silti olisihan se hienoa olla siellä töissä. Vaikka siivoajana.

Entäs LHC sitten. Sen parissa voisin työskennellä, vaikka ilmaiseksi, jos vaikka välillä pääsisi katselemaan laitetta. Isot koneet, mmm.

Avaruuden tai hiukkaskiihdyttimen parissa työskentelyn sijaan sitä säätää, jotta saataisiin paremmin rikottua kaikki ne protokollatoteutukset joiden päällä internet toimii. Ei sekään hassumpaa ole.

PS. Eihän kenelläkään ole heittää Jaiku -kutsua.

Polkupyörän selässä kuuntelin Teddy Rok Seveniä, joka on jäänyt valitettavan vähäiselle kuuntelulle. Leppoisaa jazzia ilman turhaa kikkailua, siivittää mukavasti.

En heittänyt talviturkkia pois juhannuksena. En, vaikka lapset heittivät. Laskin jäiden lähdöstä kuluneen vielä liian vähän aikaa. Sen sijaan rantasaunan viipyilevissä löylyissä viihdyin, tuore vasta (vihta, en ota kantaa) antoi löylyille lisäterää.

Pojat lienevät sisäistäneen kalastamisen olemuksen, tärkeintä on nauttiminen, kun kalastivat ilman matoa saaden mielikuvitussaalista. Minä tyydyin katselemaan ja valvomaan, että koskeen ei koukun lisäksi päädy pikkupoikaa.

Lomille on vielä pari viikkoa, siinä välissä John Mayall Helsingissä. Bugitietokanta näyttää siltä, että pitää vielä ennen kesää pinnistää. Tässä työssä virheiden tekeminen on niin tavanomaista, että firmassa pitää olla oma osastonsa niitä etsimään.

Toisaalla aurinkokunnassa, Phoenix on päässyt turvallisesti perille Marsin pinnalle. En jaksanut herätä yöllä NasaTV:n ääreen. Tosin poikien herätettyä aamuyöstä raahustin koneelle tarkastamaan statuksen.

Lauantaina on muuten vuorossa STS-124, jonka on tarkoitus rahdata kansainväliselle avaruusasemalle taas yksi moduli lisää, tällä kertaa Japanilainen. Laukaisu tosin taitaa lipsahtaa yön puolelle meikäläistä aikaa.

Ja kun kerran kevät on tullut, niin pitäisi kuulemma tietenkin: Putsata etu- ja takapihan terassit, maalata ne, laittaa ulkokalusteet kuntoon, hakea kukkia ja istuttaa ne ja istuttaa takapihan "kasvimaahan" jotain. Puuhaa riittää.

Ja vaikka onkin kevät, niin silti pitäisi: päivittää käyttikset miltei kaikkiin koneisiin. Olen pahasti jäljessä.

Tällaiset jutut eivät tietenkään mitään päätoimisia ole, välillä on vain kiva otta debuggeri käteen ja katsoa miksi ohjelmat menevät rikki.

Aika lailla perinteisistä syistä ne rikkoontuvat tietenkin, unohtuu päivittää jokin tietorakenne, vertaillaan etumerkillisiä ja -merkittömiä tietotyyppeja ja niin edelleen.